Näinkö se silloinkin alkoi?

Elokuu on kuukausista sateisin, sanoo perimätieto.  Sade kuiskii meille ikkunanraosta ja tuoksuu väkevältä. Se raahustaa perässämme, kiiruhtaa yli ja menee menojaan, kiertää kohta taas selän taa. Seison puiden katveessa, käännän kasvot kohti yläpuolella roikkuvaa pilvimassaa ja pyydän pisaroita sulattamaan edes pienen osan surusta, joka mannerjäätikön lailla kulki jälleen ylitseni hitaana, painavana.  Tällä kertaa suru saapui...