Luopumisen ilo ja haikeus

Istun paperilakanan peittämän hoitopöydän laidalla ja tuijotan varpaitani.  Nainen hymyilee minulle kysyvän näköisenä, silmälasien nauha heilahtaa kun hän kysyy, että pidänkö minä kynsien väristä. Pidänhän minä, sillä valitsin sen itse, vaikka olikin vaikea päättää violetin ja hennon vaaleanpunaisen välillä. Kynnet ja koko jalkaterät näyttävät muutenkin hienoilta. Miksen ole tullut tänne koskaan aiemmin, ihmettelen. Yleensä minä...

Varpunen

“Jumalani kuinka olen elänyt!” sanoi kuulemma Edith Piaf. Minustakin tuntuu, että elämään on mahtunut ihan hirveän paljon kaikenlaista, vaikka se vasta on hädin tuskin puolivälissä. (Niin ainakin toivon.) Sattumuksia, seikkailuja, käänteitä. Monta erilaista elämää. Liikkeessä olevan kello käy hitaammin, kuten suhteellisuusteoria osoittaa. Ettei aikaa oikeastaan ole olemassa. On vain entropiaa. Lukiossa piti äidinkielen tunnille viedä kirja,...

Erojen ranta

Päivien ja viikkojen myötä alkaa tuntua siltä, että tähän kylään tullaan eroamaan. Näissä seinissä on jotakin katkeraa ja myrkyllistä, jotain joka on vuosien mittaan imeytynyt rappaukseen ja kaakeleiden väleihin. Liian isoja tai padottuja tunteita, kohtuuttomuutta, epäluuloja. Moitteita liian monista kolmen euron viinipulloista, jotka eivät koskaan lopu lähimarketista. Se kaikki hiipii esiin viemäristä ja kerääntyy kylpyhuoneen...

Hiljainen kylä

Sesongin ulkopuolella turistikohteissa on aina jotakin pohjattoman haikeaa ja väritöntä ihan kuin ne itsekin hetken ajan tiedostaisivat haurautensa, hieman kiusaantuneesti hymyillen pahoittelisivat asiaa. Hiekka on hienon hienoa ja valkoista, tuulee kovasti ja hiukset suussa jatkuvasti, joku menee jo uimaan, yksi kulkee ilman paitaa. Rantabulevardilla on ohikulkijalla hellemekon asusteena siniset huulet. Vain harva ravintola avaa ovensa....

Kun lähtö

Kun sen aika lähenee, alkaa ajatus hiljalleen siirtyä uusiin aiheisiin.  Edessä on paljon viimeisiä; viimeinen juoksulenkki viljelysmailla, viimeinen viikonloppu altaan äärellä. Illalla vesi ei enää hyydä, vielä ehtii uimaan. Viimeinen käynti rompetorilla, jonka kilisevästä ja vähän ruosteisesta tavaraläjästä löytynyt medaljonki maksaa seitsemänkymmentä senttiä. Se saattaa olla kirottu, tai olla olematta, en tiedä. Mutta se muistuttaa...

Kuiva maa

Ensimmäistä kertaa ties koska on elämä asettunut uomaan. Ja se tuntuu hyvältä, sillä joskus nomadielämään väsyy.  On mukavaa, että vaatteet ovat aina samoissa laatikoissa ja kaapeissa, kengät omilla paikoillaan eteisessä. Elämä toistuu samanlaisena päivästä toiseen, viikosta toiseen.  Tässä maassa on vaivatonta olla. Tänne on helppo sujahtaa, asiat sujuvat rennosti ja mutkattomasti. On helppoa syödä terveellisesti. ...

Opittuja asioita

Pilvet ovat heittäneet täkkinsä tämän sinisen laakson ylle Iberian niemimaalla, eikä rapatuista seinistä tihkuva viileys enää olekaan toivottu vieras. Vedämme sukat jalkoihimme kenties ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Iltaisin, kun ruudut sammuvat ja saamme viimein hengähtää, sytytämme tulen kamiinaan. Talvi on lempeä, vieraanvarainen. Torikauppiaiden laarit ovat yhä kukkuroillaan, vain tuotteet vaihtuvat. Viikunoita ei enää saa, mutta...

Näinkö se silloinkin alkoi?

Elokuu on kuukausista sateisin, sanoo perimätieto.  Sade kuiskii meille ikkunanraosta ja tuoksuu väkevältä. Se raahustaa perässämme, kiiruhtaa yli ja menee menojaan, kiertää kohta taas selän taa. Seison puiden katveessa, käännän kasvot kohti yläpuolella roikkuvaa pilvimassaa ja pyydän pisaroita sulattamaan edes pienen osan surusta, joka mannerjäätikön lailla kulki jälleen ylitseni hitaana, painavana.  Tällä kertaa suru saapui...

Elämää metsässä

Vaeltajan elämässä täytyy tottua siihen, että toisinaan polulla on kiviä, jotka on pakko kiertää. Sattumusten kivikkoinen sarja johdattaa meidät mökkiin järven rannalle. Täällä kesäpäivänseisausta edeltävät illat hiipuvat hetken harmaudeksi vain hämätäkseen, eivätkä linnut koskaan hiljene. Karhu sytyttää kamiinaan tulen, ja hiilloksen myötä me nukahdamme sylikkäin.  Järvenselällä hanhet soittavat yön tunteina torviaan, joutsenet antavat aplodeita. En...

Vuodenkulku

Usein me päädymme samoihin paikkoihin yhä uudelleen.  En minä sitä murehdi, luonnollistahan se on. Ihmiset tekevät usein niin. Ja karhutkin. Se on kuin vuodenkierto; sekin kulkee radallaan, toistuu aina uudelleen lähes samanlaisena. Niin on hyvä. On tiettyjä paikkoja joilla on meille syvempi merkitys kuin toisilla. Niiden energia on voimakkaampi, ilma on helpompaa hengittää. Pohjoinen on...

Keltaiset korttelit

Käytännön syistä meidän piti palata Keltaiselle saarelle. Hetkeksi vain, mutta en siltikään olisi tahtonut. Riittämättömyyden, voimattomuuden ja pohjattoman uupumuksen haamut halusivat nousta polttelemaan kurkunpäätä heti, kun vihreys katosi näkökentästä. Täällä katujen kivetys on liian liukas eikä sitä koskaan siivota. Tiet sinkoilevat päämäärättöminä taivasta kohti ja taas alas. Minä kuljen niitä pitkin ja katson, kuinka samanlaista...

Ilta on ohi

Ilta on ohi. Huokaisten huoneen tyhjyys luovuttaa, hengityksen alla  huovuttaa ryijyn molekyyliyhdisteistä. Etanoli hajoaa katonrajaan, vaikka vielä tunti sitten oli  osa iloista verenselkää yhtä ikuisena, muuttumattomana kuin muovipussien lautta,  kuin kuusi läpikuultavaa rengasta jokaiseen pakattuna lintu. Nyt kannattaa ottaa mukaan, nostaa kärryyn, se käy kätevästi.  Näin. Kitise kiireesti kohti liukuhihnaa, sillä pian on uusi ilta,...

Kuinka kertoisin?

Minä olen niin kovasti yrittänyt pukea tätä saarta sanoiksi, mutta en oikein osaa. Yrittäisinkö kuvailla kaikennielevää vihreyttä, tätä mehevää ja kosteaa ja runsasta murattien, sammalten, erilaisten havupuiden, banaani- ja eukalyptusmetsikköjen viidakkoa, jonka kätköissä mustarastaat hyppivät? Metsää, joka tahtoo ryömiä ylitsemme ja peittää unohdukseensa, enkä edes yritä estää sitä? Kertoisinko vuorilta saapuvien vesiputousten ikiaikaisesta huminasta, joka...

Hedonismia

Tiilikaupunki on palasista koottu. Katukivetyksen mosaiikki on sateen jäljiltä petollisen liukas; kun astumme hotellin aulasta puiden varjostamalle bulevardille, livahtaa se seinälle, kutoo kuvioistaan symmetrisen maalauksen. Kerran me asuimme Tiilikaupungissa. Silloin minä en pitänyt siitä, sen noidankattilassa hautuvasta tukahduttavasta paahteesta, loputtomista liikenneruuhkista ja sivukujilla vaanivista, pistäväkatseisista ihmisraunioista. Tällä kertaa kaupunki näyttää kovin erilaiselta. Mutta tällä kertaa...

Retriitti

En ole koskaan ennen ollut retriitillä, vaikka olen kyllä halunnut kokea sellaisen. Se on aina kuulostanut joltakin, jota minun ytimeni kaipaa. Retriitillä voisin irtautua siitä, jota olen joskus ollut ja joka ei enää lainkaan palvele minua, ei kenties koskaan ole palvellutkaan. Toivottaa tilalle uutta. Mustanvuoren maassa vietetty aika on kääntynyt retriitiksi kuin itsestään.  Myrskypilvien alla...